UusiTeatteri

UusiTeatteri on ruotsinsuomalainen ammattiteatteri. Vuodesta 2002 olemme luoneet useita esityksiä lapsille ja nuorille. 1. tammikuuta 2017 lähtien kotinäyttämömme on Olympiateatern osoitteessa Västamannagatan 56, T-Odenplan, Tukholma. Tämän lisäksi esiinnymme myös kiertueella ympäri Ruotsia ja esityksiämme voi tilata ruotsiksi, suomeksi tai kaksikielisinä.

Kotinäyttämöllämme esiinnymme enimmäkseen ruotsiksi, mutta pidä silmällä ajankohtaista informaatiota kielen suhteen kotisivuillamme.

Suomenkielisellä tarjonnallamme haluamme tavoittaa kaikki ruotsinsuomalaiset lapset ja nuoret sekä vahvistaa heidän kieltä ja identiteettiä. Kaksikielisiä esityksiä – joissa yhdistämme ruotsia ja suomea luovalla tavalla yhdessä ja samassa esityksessä – teemme samasta syystä mutta ne sopivat hyvin myös laajemmallekin yleisölle.

Mottomme ”UusiTeatteri – uutta teatteria lapsille ja nuorille” tarkoittaa että esityksemme perustuvat enimmäkseen ihan uuteen materiaaliin, ovat luotuja juuri meitä varten – eli todennäköistä on että meidän esityksiä ei voi nähdä missään muualla – koska ne löytyvät ainoastaan UusiTeatterin repertuaarista.

Lämpimästi tervetuloa teatteriimme!

UusiTeatteria tukevat Statens Kulturråd, Stockholms stad, Stockholms läns landsting ja Kulturfonden för Sverige och Finland